tiistai 10. heinäkuuta 2018

Video: Testissä Surströmming (Hapansilakka)


Surströmming on Ruotsin Pohjanlahden rannikolta peräisin oleva perinneruoka. Kyseinen ruoka on hapansilakkaa eli käynyttä silakkaa suola-vesiliuoksessa. Tämä kyseinen eväs on vuosien varrella noussut Internetissä lähes ilmiöksi, kun raavaat miehet ovat yrittäneet tätä syödä ja oksentaneet välittömästi, kun purkki aukeaa. Olen jo vuosia halunnut päästä maistamaan, koska eihän ruoka voi olla ikinä niin pahaa, että ihminen hajusta jo oksentaa.

Halusin testata itseäni, että kuinka saan syötyä purkillisen hapansilakkaa. Kyseisen purkin ostin viime viikolla käydessäni isäni luona Pellossa (paikkakunta, eikä pelto) ja heitimme pikaisen reissun Ruotsin puolelle. Siellä mukaan pari purkkia tätä ”herkkua”. Ostamani purkki oli nimeltään Röda Ulven Surströmming ja siinä oli 300 grammaa tätä täyttä tavaraa. Huomasin, että tällaisia purkkeja myydään eBayssa noin 20 dollaria per purkki, joten siinä oli hieman ylihintaa. Oma purkki oli murto-osan tuosta. Isompi purkki on sitten tuliaisina ja sillä keksitään joku toinen hauska video, johon aion pyytää jonkun toisen henkilön maistamaan kaverina. Sekin kuvataan videolle ja tulee näkyville tänne blogiin. Todennäköisesti tämä haastamani henkilö on Asko Ryynänen (nimeä ei ole muutettu). Ole valmiina Asko. No pidemmittä puheitta pääsette katsomaan, kuinka tämä seesteinen maistelusessio onnistui.





Kertokaas mitäs erikoista sitä pitäisi sitten seuraavaksi maistaa ja mistä sitä saisi?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti