keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Nokian Panimo Sun’n Red Cherry

Nokian Panimo Sun’n Red Cherry

Virvoitusjuomahyllystä löytyi itselleni uusi limonadi, joka kuuluu Nokian Panimon Sun’n -limonadisarjaan. Normaalisti en juo limuja, mutta olen ihmisenä sellainen, että jos näen jotain uutta kaupassa, niin se pitää testata. Aikaisemmista Sun'n -sarjalaisista on jäänyt itselleni positiivinen kuva, joten tämän uuden testaaminen ei juurikaan jännittänyt. Tölkki kertoo kyljessään, että kyseessä on ”Raikas ja rohkea kirsikkajuoma."





Mikä: Kirsikkalimonadi

Valmistaja: Nokian Panimo

Aineksia: mm. kirsikkatäysmehua tiivisteestä 8%

Fiilikset:
Tuoksultaan vahvan kirsikkainen ja tuoksuu myös kylmältä glögiltä.

Maultaan erittäin makea limonaadi ja jopa lähellä ällömakeaa. No joo! Pääasiassa kaikki limonadit ovat erittäin makeita, mutta sielläkin eroja löytyy. Paljon samoja piirteitä, kuin kevyissä kirsikkaoluissa, joissa on käytetty kirsikkamehua. Plussaa siitä, että ei ole niin keinotekoinen kirsikka, jota ensiksi ajattelin. Sun’n Red Cherry ei ole niin raikas, mutta maku on kuitenkin rohkea ja paksuhko. Kirsikka on makuna sellainen, joka jakaa mielipiteitä ja minä taas tykkään kirsikasta. 

Mistä: S-Market Niinivaara (Joensuu)

Hinta: 1,29 € / 0,33 l tölkki

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Texas James Veggie Burger

Texas James Veggie Burger

Kävin tuossa kiireellä kaupassa ja samalla piti poimia joku nopeasti laitettava lounas. Harvoin ostan eineksiä, mutta tällä kertaa normaalia kovempi kiire käänsi katseeni eineshyllyyn. Sieltä löytyi kahden vegehampurilaisen pakkaus nimeltään Texas James Veggie Burger. Pidempiä miettimättä nappasin pakkauksen talteen. Katsotaanpas kuinka se toimi!

Pakkaus: 2 x 130,5 g hampurilainen

Aineksia: Pihvit olivat kasvi- ja kananmunaproteiinia

Muuta: Pakkaus sisälsi 2 kpl Heinz-ketsuppipussia

Tarjoiluehdotus ;)

Fiilikset:
Tuoksusta tulee mieleen ainoastaan aaltopahvi. Tuoksu ei ainakaan houkuttele maistelemaan.

No maistan silti! Makumaailma parempi kuin aikaisemmin maistamissani kaupan mikrohampurilaisissa. Suutuntuma sitkeämpää, kuin lihaversioissa. Harvoin syön kaupan hampurilaisia, mutta jatkossa kyllä mieluummin tällaista vegevaihtoehtoa. Pihvin rakenne on tasalaatuisempi ja selkeämpi, kuin monessa lihaversiossa. Lihapihveistä on löytynyt, vaikka mitä sattumia, joita sitten kakoen yrität pureskella. Tässä sitä pelkoa ei ollut.

Tähän kun laittaa kaveriksi pari sipulirengasta, tomaattia ja Hellmann’s majoneesia, niin voittaa McDonald’sin McVegan burgerin helposti, sekä maussa että myös hinnassa.

Ostopaikka: K-Supermarket Eväskontti (Joensuu)

Hinta: 2,87 €


torstai 22. helmikuuta 2018

Video: Habanero chili


JaskanTestit -blogin ensimmäinen testi on videomuodossa ja siinä otan maistoon Habanero -nimisen chilin. Olen tulisen ruoan ystävä ja olen maistanut monenlaisia chilejä, joista tulisin ollut tähän mennessä Naga Morich. Sen syöminen oli yksi typerämpiä ideoita ikinä, mutta eiköhän sekin testi tänne tule, kunhan saan sellaisen chilin käsiini. Naga Morichin syöminen sillä hetkellä tuntui erittäin pahalta, mutta sen jälkeen tarjosi aivan mahtavan olotilan, jota ei osaa sanoin kuvailla. Nyt kuitenkin kokeillaan Habaneroa ja katsotaan, kuinka toimii.


Huom. Kamera ei näköään ollut täydellisesti aseteltuna, mutta sen verran poltteli etten uudestaan kuvaa :)

Mikä: Habanero on erittäin suosittu chili, josta löytyy lukuisia erilaisia lajikkeita. Tämä nyt maistossa oleva löytyi kaupasta, eikä siinä lukenut kuin Habanero elikkäs tarkemmin en lajiketta teille pysty sanomaan.

Chiliwiki.fi -sivustolta poimittua tietoa:
”Habanero on nettikauppojen suosituimpia artikkeleita, kun chileistä puhutaan, se on käsite. Karibian lahjaa maailmalle on jalostettu ja nimetty kummallisilla tavoilla niin paljon, että eräälläkin amerikkalaisella siemenliikkeellä oli 124 erilaista Habanero-nimistä lajiketta valikoimissaan. On siinä nimien keksijöilläkin ollut pään raapimista.

Tämä on kuitenkin Habanero ilman mitään lisukkeita. Se on monelle alan harrastajalle jumalainen maku ja tuoksu, hedelmäinen, hetken päästä tulinen, hikeä nostattava ja pitkään kestävä maku.”



Ostopaikka: K-Supermarket Eväskontti (Joensuu)

Hinta: 3 kpl maksoi yhteensä 0,50 €

Alkusanat

Morjesta vaan kaikille!

Tästä lähtee käyntiin uusi blogini. Nimeni on Jaakko ”Jaska” Matikainen ja joku voi tunnistaa minut toisesta blogistani, jonka nimi on JaskanKaljat. Tuo blogi jatkaa edelleen vahvasti ja onkin se pääpainotteinen blogini. Tässä JaskanTestit -blogissa testaan sitten kaikkea muuta, kuin oluita.

Täällä pääset lukemaan testejä esim. kaupasta löytyvistä ruoista aina älypuhelimiin ja paljon muutakin. Idea tälle blogille syntyi pelkästään siitä, että päivittäin tulee käytettyä vaikka minkälaisia tuotteita ja itsellä tuli jonkinlainen tarve kertoa niistä eteenpäin. Vastaan tulee positiivisia ja negatiivisia kokemuksia, joita halusin tuoda muidenkin tietoisuuteen. Ehkä näiden juttujen perusteella löydätte itsellenne jonkun sopivan tuotteen tai sitten tajuatte jättää jonkun tuotteen kokonaan käyttämättä. Oli miten oli, niin täältä pääsette lukemaan vaikka minkälaisia testejä!

Sivusto on vielä alkuvaiheessa, joten ulkoasu tulee elämään lähipäivien aikana melkoisesti. Jollain kuitenkin lähdetään alkuun.

Antoisia lukuhetkiä kaikille!

Terv. Jaska