maanantai 13. toukokuuta 2019

Lapset testaa: Muuti -välipalasmoothiet


Tässä blogissa testataan vaikka minkälaisia tuotteita ja välillä myös tarvitsen apua testeissäni. Onneksi testiryhmään kuuluvat myös omat lapseni. Tällä kertaa kahdeksanvuotias Unto ja seitsemänvuotias Seela ottivat testiin Muuti –nimisiä tuotteita. Muuti on smoothie –välipala, joka on myytävänä 110 gramman kokoisina annospusseina. Sopiva ja terveellinen välipala lapsille ja miksei myös aikuisillekin. Itse vaan joutuisi tuollaisia kiskaisemaan kymmenkunta jos haluan välipalaksi nauttia. Täten antaa lasten kertoa, että miltä nämä Muutit maistuivat.

Tässä testissä parin viikon aikana lapset pääsivät maistamaan jokaista Muuti –makua ja kertoivat omin sanoin, miltä ne maistuivat. Kumpikaan ei kuullut mitä toinen oli niistä mieltä.

Ensiksi tietenkin pakkauksen avaaminen ja kummankin mielestä pakkaus oli helposti avattava eli saivat helposti pakkauksen auki. Sitten makujen pariin. Jokaisessa eri maussa on pakkauksessa kuvana eri eläin. Se on alla laitettuna sulkuihin, niin niistä myös tunnistaa mitä milloinkin maistellaan.


Muuti Pear/Raspberry/Banana (Norsu)

Seela 7v: NAM! Maistuu hyvältä. Tulee mieleen omenan maku. Banaania. Mansikkaa. Sopiva herkku välipala-aikaan. Tykkäsin (ja näytti peukkua)
Unto 8v: Aika paljon maistuu päärynältä ja minä tykkään päärynästä. Vähän kirpeä. Maistuu hyvältä.
--



Muuti Banana/Pear/Apple (Kirahvi)

Seela 7v: Maistuu omenalta. Hyvää!
Unto 8v: Yllättävän kuiva maku. Maistuu tosi paljon banaanilta. Hyvänmakuinen.
--


Muuti Mango/Carrot/Sea-Buckthorn (Orava)

Seela 7v: Hmmm. Maistuu mangolta ja hyvältä. Tällainen maistuisi hyvältä uimakoulun jälkeen.
Unto 8v: Mangoinen maku. Tosi kirpeä.
--





Muuti Banana/Peach/Mango (Leijona)

Seela 7v: Tuoksuu hyvältä. Maistuu myös hyvältä. Tässä on banaania ja pehmeää suussa.
Unto 8v: Nami! On sellainen sitrusmaku ja tuoksu. Jonkin verran maistuu banaani. Tosi hyvää.
--

Muuti Banana/Apple/Blueberry (Apina)

Seela 7v: Maistuu banaanilta ja on hyvää.
Unto 8v: Tosi hyvää. Maistuu aika sekavalta, mutta hyvällä tavalla.
--

Näin testiryhmä testasi Muuti –välipalat ja kuten kommenteista voi huomata, niin tykkäsivät erittäin paljon. Muuti onkin sopiva välipalalisä ja kulkee helposti mukana. Lapset suosittelevat, mutta näin vahvempana, niin kyllähän tällainen on helppo ja kätevä eväs.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti