tiistai 27. maaliskuuta 2018

Kahvia Hario V60 -tuotteilla - Crema.fi

Tilasin jonkin aikaa sitten Crema -nimisestä verkkokaupasta Hario -merkkisiä kahvinvalmistustuotteita. Crema on monipuolinen kahvin erikoiskauppa, joilla on liike Helsingin Arabiassa, mutta myöskin verkkokauppa.

Tilasin sieltä seuraavat tuotteet:
Hario V60 Dripper koko 02 keraaminen suodatinsuppilo
Hario V60 Range Server kahvikannu koko 02, 600 ml
Hario Skerton Plus käsikäyttöinen kahvimylly
Hario V60 suodatinpaperit - koko 02



 --
Syy miksi halusin nämä tuotteet tilata oli se, että olen juonut kahvia noin 16 vuotta ja juon sitä aivan liikaa. Tämän lisäksi nauttimani kahvit ovat olleet pääasiassa peruskahvia ja työpaikan automaattikahvia. Nämä eivät tarjoile itselleni sitä makunautintoa, jonka kaipaan. Tämän takia hommasin kotiin välineet, joilla pääsen tekemään kahvinpavuista itse laadukkaita kahveja ja helposti. Samalla voin enemmän keskittyä makuihin, enkä niinkään määrään.

Tässä alla on kuvaamani video, jossa testaan tilaamani laitteet ja samalla näytän kuinka helppoa niiden käyttäminen on.



sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Pizzeria Roihu (Joensuu)

Kyllähän sen näin on, että hyvän pizzan saaminen ei ole mikään itsestäänselvyys. Suurin osa pizzerioista tarjoaa halpoja lättyjä, joissa luonnollisesti käytetty kaikki tukkujen halvimmat raaka-aineet. Kotona tehtyä pizzaa et saa tehtyä niin huonosti, vaikka kuinka yrittäisit. Sitten on poikkeuksia ja niistä loistava esimerkki on kotikaupungissani Joensuussa sijaitseva Pizzeria Roihu. Kyseinen pizzeria tarjoilee sellaiset pizzat, että menee helposti kärkikastiin koko maassamme. Olen lukuisia pizzoja syönyt ympäri Suomea, joten Roihu on aivan palkintosijoilla. Mutta miksi?

No kun kerran kysyin, niin vastaankin samalla myös itse. Hyvän pizzan tärkein asia on laadukkaat raaka-aineet. Eihän sitä Ladan osista pysty Ferraria rakentamaan. Raaka-aineet ovat tuoreita, ne ovat laadukkaita ja niiden valikoima on runsas. Täytevaihtoehtoja löytyy 36 erilaista ja niillä saat rakennettua itsellesi sopivan taideteoksen. Sieltä löytyy kaikkea Serranon kinkusta savupororouheeseen ja sieltä sitten tofun kautta savumuikkuihin.

Toinen juttu on sitten pizzapohja. Roihun pizzapohjien erikoisuus on käytössä oleva pizzaprässi. Tällä reilun sadan kilon prässillä painetaan pohja ohueksi ja sitä se todellakin on. Kun itse syön pizzaa, niin en halua mitään pullaa popsia. Pannupizzat ynnämuut viritykset ovat täysiä turhuuksia pizzahommissa. Eli nyt meillä on laadukkaat raaka-aineet ja ohueksi prässätty pohja. Näiden väliin kun laitetaan kolmesta eri vaihtoehdosta makua sisältävä tomaattikastike, niin ollaan valmiita nauttimaan lautasellinen täydellisyyttä. Kastikevaihtoehdot ovat mieto, tulinen ja extratulinen. Itse valitsen aina sen kaikkein tulisimman.



Pizzeria Roihu sijaitsee 200 metrin päässä työpaikastani, joten paljoa ei tarvitse ponnistella, että pääsee nauttimaan loistavan lounaan. Kävin tuossa muutama päivä sitten viimeksi syömässä pizzan ja siitä lähti ajatus kirjoittaa tämä juttu. Pointtina lähinnä se, että jos Joensuussa haluaa syödä loistavan pizzan, niin tässä on se oikea valinta. Kaikki muut paikat tarjoavat saman mitä saa joka kaupungissa eli ns. tukkupizzaa. Jos olen väärässä, niin kertokaa toinen hyvä paikka Joensuusta.

Pizzavalintani tällä kertaa oli seuraavanlainen. Serranon kinkku on Roihussa oma vakiovalinta ja sitä otan lähes aina. Siihen kaveriksi otin tällä kertaa punasipulia, jalapenoa ja cheddarjuustoa. Iso plussa tässä paikassa on se, että pöytään saa myös kupillisen valkosipulia ja kahvi sisältyy hintaan. Juomaksi valitsin vettä, koska limuja harvoin juon ja lounaalla en oluttakaan juo. Miinus on surkea olutvalikoima, johon voisin heittää vaikka muutamat vinkit. Huono olut on huono valinta pizzalle, mutta hyvä olut on paras valinta pizzan kaveriksi :)

Pieni kuppi, mutta iso plussa. Valkosipuli kuuluu asiaan!


Mitäs tässä sen enempää höpöttelemään. Suunnatkaa ihmeessä Pizzeria Roihuun jos haluatte maistaa miltä oikeasti maistuu hyvä pizza. Pizzojen hinnat ovat kalliimpia, kuin peruspizzerioiden pizzat, mutta kukapa ei laadusta maksaisi hieman enemmän. Vahva suositus!


Osoite: Yläsatamakatu 9, Joensuu
Puh: 044 7656790
Avoinna: Ma-La 11.00 - 22.00, Su 11.00 - 20.00
www-osoite: www.pizzeriaroihu.fi



Loppuun vielä sellainen huomio, että sieltä saa myös salaatteja. Niistä en osaa sen enempää sanoa, koska en ole maistanut.



perjantai 16. maaliskuuta 2018

Testissä Oukitel K6


Oukitel K6 on kiinaisen elektroniikkayhtiön uusimpia älypuhelimia ja tämä on itselleni viides puhelin kyseiseltä valmistajalta, joten vähitellen alkaa olla hyvä käsitys missä Oukitel menee älypuhelinmarkkinoilla. Oukitel kunnostautunut tuomalla lukuisia älypuhelimia, joissa on suuri akku ja ne useat näistä puhelimista kestävät myös hieman kovempaakin käyttöä.

Mikä sitten on nyt testissäni oleva Oukitel K6 ja millä tavalla se eroaa heidän laajasta älypuhelinvalikoimastaan?

K6 on 6 tuuman näytöllä varustettu älypuhelin, jossa näytön kuvasuhde on 18:9 eli kädessä tämä tuntuu huomattavasti pienemmältä, kuin normaalit kuusituumaiset älypuhelimet. Tämä ei kuitenkaan ole se millä muista erotutaan. Sama kuvasuhde on mm. Oukitel Mix 2 -puhelimessa, mikä oli aikaisempi puhelimeni. K6:ssa on otettu käyttöön kasvojentunnistus eli näytönlukituksen saa poistettua tuijottamalla puhelimen näyttöä. Toinen erottuva asia on, että K6 on Oukitelin ensimmäinen NFC-puhelin. Lähdetäänpäs sitten katsomaan minkälainen kokonaisuus tämä puhelin on!
--

Ulkonäkö:
Puhelin tuntuu kädessä hyvältä ja on kaikin puolin jämäkän oloinen. Viimeistely on tehnyt hurjan harppauksen mitä tulee ensimmäisiin Oukitelin puhelimiin. Nyt puhelin ei pelkästään näytä hyvältä, vaan myös tuntuu hyvältä. Kiinteitä painikkeita löytyy oikealta puolelta kaksi (äänenvoimakkuus- ja virtapainike) Painikkeet ovat kestävää tekoa, eikä ne tee puhelimesta helistintä, jota oli mm. Oukitel U13 -mallissa. Siinä painikkeet heiluivat niin paljon, että olisi voinut antaa vauvalle leluksi.

Kuuden tuuman näyttö ja painoa 262 grammaa tarkoittaa, ettei kädessäsi ole mikään ihan pikkuvekotin. Siinä missä älypuhelimet painavat noin 150 grammaa, niin tuntuuhan tämä painavalta.

Tämä puhelimen paino on sinänsä jännä asia, koska Internetistä on löytynyt paljon vaihtelevia tietoa puhelimen painosta. e-Ville ilmoittaa puhelimen painoksi 212 grammaa ja painot ovat olleet julkaisuista riippuen 212 - 262 grammaa. Kävin itse mittaamassa puhelimen ja se näytti painoksi 262 grammaa. Mittaus tehty ilman suojakuorta.

Itselläni viimeiset neljä puhelinta ovat olleet vähintään kuusi tuumaisia ja isoakkuisia, niin eroa ei juurikaan tunne ja siihen tottuu nopeasti. Parin viikon käytön jälkeen normaali painoinen puhelin tuntuu sitten liian kevyeltä. Suurin kiitos tulee esiin näytön kuvasuhteessa, joka on 18:9. Tämä tarkoittaa, että näytön koko on 6”, mutta puhelin kuitenkin on kooltaan samaa luokkaa kuin 5,5” puhelimet. Käytössä sen huomaa siinä, että sormet yltävät huomattavasti paremmin näytöllä, kuin perinteisissä 6 tuumaisissa.  

Alla on vertailukuva, jossa vasemmalla Oukitel U16 Max ja oikealla Oukitel K6. Kummassakin puhelimessa on 6” näyttö.

vas. U16 Max ja oik. K6. Kumpikin näyttö 6"

K6 löytyy kahdessa värissä ja itselläni on musta. Toisena värivaihtoehtona löytyy sininen. Takakuoressa suuret kiitokset menevät materiaalivalinnalle, joka on jonkun sortin muovia ja se ei ole kädessä liukas. Aikaisemmin käyttämäni Oukitel U16 ei pysynyt kädessä hetkeäkään ilman suojakuorta. K6 ei sen takia erillistä suojakuorta kaivaa, vaikka sellainen sisältyykin hintaan.

Oukitel K6 on silmissäni ja kädessäni tämän hetken tyylikkäin kyseisen valmistajan puhelin. Lisää tyylikkyyttä saa ostamalla sen sinisen version, joka on hemmetin siisti.

Kuva: www.e-ville.com

Kamera:

Puhelimen tietoja katsoessa silmiini iskee, että tässä puhelimessa on neljä kameraa. NELJÄ KAMERAA!!! Eli takakamera on 21MP + 8MP ja etukamera 13MP + 8MP. Siinä onkin iso kasa pikseleitä, mutta kuinka ne sitten käytännössä toimivat, kun räpsäytetään valokuva? KooKutosessa on siis kaksi tuplakameraa! Lyhyesti sanottuna kuvanlaatu on parasta mitä olen Oukitelin puhelimissa nähnyt, mutta ei kuitenkaan mitään huippua. Minulla on pari vanhempaa Samsungin puhelinta (Note 3 ja S5) ja näissäkin kuvanlaatu on jopa parempaa. Kunnon valossa K6 ottaa ihan ok kuvia, mutta silloinkaan et pääse innoissasi ihailemaan, että olipa mahtava kuva. Siitä kun hieman rupeaa hämärtymään, niin valokuvien laatu heikkenee erittäin paljon. Oukitel ei tule tässäkään mallissa pääsemässä lähellekään niitä puhelimia, joissa kamera antaa lisäarvoa itse puhelimelle.



Suosittelen lataamaan Google Play-kaupasta jonkun toisen kamerasovelluksen, koska puhelimessa mukana tuleva sovellus on kehno. Lataamalla esim. OpenCamera -sovelluksen kuvanlaatu paranee huomattavasti. Puhelimen omalla kamerasovelluksella ei saa kunnollista videokuvaa kuvattua. Zoomi pumppaa koko ajan, jolloin video muuttuu vähän väliä epätarkaksi.

Tässä alla muutamia ottamia kuvia, jotka otettu puhelimella käyttäen Play-kaupasta ladattua OpenCamera -sovellusta:







Tehokkuus:
8-ydin prosessori ja 6 GB RAM tarjoilevat mutkatonta käyttöä. K6 jaksaa pyörittää useita sovelluksia samaan aikaan, eikä hyydy vaikka olisikin iso liuta sovelluksia taustalla pyörimässä. Käytit puhelinta sitten elokuvien katseluun, pelaamiseen tai somettamiseen, niin K6 toimii takkuilematta. Katsoin puhelintani ja huomasin, että olin asentanut siihen 68 sovellusta, joka ainakin itsestäni tuntuu melko suurelta määrältä. Kaikki sovellukset toimivat takkuilematta. Ainut, jossa huomasin pientä viivettä oli Facebook -sovellus. Sitä käyttäessä ei sovellus tullut koko ajan aivan sormen liikkeiden mukana.

Puhutaan vielä hetki tästä K6:n näytöstä, joka on puhelimen parhaita asioita. Kuvanlaatu on aivan loistava. Seuraan puhelimen kautta paljon mm. jalkapalloa ja joskus tulee katsottua myös elokuviakin. Käytän Viaplay ja Ruutu -sovelluksia ja näiden tarjonta näkyy ilman pienintäkään moitetta. Näytön värit ovat huippuluokkaa ja muutenkin kuvanlaatu moitteetonta.


Kasvojentunnistus:
Kasvojentunnistus on tällä hetkellä vielä melko harvinainen ominaisuus älypuhelimissa, mutta se lisääntyy koko ajan. Tässä puhelimessa sen käyttöönotto on helppoa. Asetusten kautta näpsäät yhden kuvan ja se on valmis. Kannattaa muistaa myös se ilme joka kuvassasi oli. Otin kasvojentunnistuksen kunnolla testiin, joten katsotaan miten se toimi.

Kasvojentunnistus aktivoituu painamalla kertaalleen virtapainiketta. Sen jälkeen puhelin lähtee tunnistamaan kasvoja. Puhelin tunnistaa kasvot jopa puolen metrin päästä. Mitä hämärämpää on, niin luonnollisesti tunnistaminen huononee. Muutaman tunnistusyrityksen jälkeen, jos ei tunnistaminen ole onnistunut puhelin kysyy numerokoodia, jolla sitten pääsee käyttämään puhelinta.

Otin puhelimella itsestäni selfien ja lähetin sen itselleni sähköpostiin. Avasin kuvan tietokoneen näytölle ja osoitin puhelinta näyttöä kohti. Lopputuloksena lukitus aukesi välittömästi. Lähetin kuvan myös toiseen puhelimeen ja näytöt osoittamaan toisiaan. Tässäkin tilanteessa sama lopputulos eli lukitus auki. Tästä voisikin sanoa, että kasvojentunnistus on hauska ominaisuus, muttei ainakaan tässä puhelimessa vähääkään tietoturvallinen.

Puhelimen näytönlukitukseen suosittelen käyttämään sormenjälkitunnistusta, koska se toimii aina. Kasvojentunnistus on herkkä valolle ja näytön saa auki pelkällä valokuvalla kasvoistasi eli ei se tietoturvallisin vaihtoehto. Valitettavasti kasvojentunnistus ja sormenjälkitunnistus eivät voi olla samaan aikaan käytössä.

NFC:
NFC eli Near Field Communication eli lyhyen matkan langaton teknologia. Tällä toiminnalla voi mm. maksaa ostoksia ja siirtää tiedostoja puhelimien välillä. Tämän lisäksi NFC toimii hieman kuten Bluetooth eli voit liittää laitteita toisiinsa langattomasti esim. NFC kaiutin. NFC ei sinänsä ole mikään uusi keksintö, vaan sitä on ollut jo vuodesta 2007 lähtien. Ainut vaan, ettei siitä ole ollut juurikaan mitään järkevää hyötyä.

Näiden NFC-tarrojen avulla saadaan pieniä käytännöllisiä asioita käyttöön, jotka helpottavat arkea. Esimerkiksi laitat tarran yöpöydälle ja laittaessasi puhelimen siihen, niin menee herätykset päälle ja soittoääni pois päältä. Muitakin pieniä vastaavanlaisia ns. kikkoja voi NFC:n avulla tehdä ja siinä se toimiikin mallikkaasti. Nuo NFC-tarrat ja muita NFC-laitteita tulen testaamaan myöhemmin täällä blogissani, joten palaamme niihin tulevaisuudesssa.


Mobiilimaksamista varten latasin Nordea Wallet -nimisen sovelluksen, joka on maksamisen nykyaikaa. Pystyt maksamaan puhelimellasi kaikki ostoksesi jos maksupäätteessä on käytössä lähimaksu. Alle 25€ ostokset onnistuvat ilman näppäiltävää koodia ja jos ostokset menevät sen yli, niin puhelin kysyy koodin ja näppäilemällä sen raha häviää tililtäsi. Samalla tuo sovellus myös ilmoittaa, että minkä verran sieltä rahaa on lähtenyt. Tämä sovellus toimii vaihtelevasti ja välillä vaan näytät kassalla idiootilta, joka hankaa puhelimella maksupäätettä. Todennäköisesti kaikki maksupäätteet eivät vielä tue tällaista maksamista. Muutaman kuukauden päästä uskon, että suurimmassa osasta kauppoja, niin voi kortilla maksamisen unohtaa kokonaan. Tietoturvallista NFC-ominaisuudella varustettuun luottokorttiin on se, että puhelimessa pitää olla näytönlukitus avattuna, jolloin väärinkäytöt vähenevät huomattavasti.


Akku:
Akun kapasiteetti on 6300 mAh eli kokoa akulla löytyy ja sen huomaa myös puhelimen painossa. Puhelimesta löytyy 5V/3A -pikalataus, jolla akun pitäisi latautua täyteen 2,5 tunnissa. Kokeilin ladata akun täyteen ja siinä kesti noin 2 tuntia 40 minuuttia. Paketissa tuli myös mukana erillinen johto, jonka avulla pystyt antamaan virtaa kaverisi puhelimeen. Tämä toimii myös hyvin. Istuin vaimoni kanssa sohvalla ja hänellä oli akku loppumassa omasta puhelimesta, jolloin tarjosin laturinjohtoa ja hän sai virtaa puhelimestani. Tuo on sitä nykyajan romantiikkaa.

Itse olen aktiivinen älypuhelimen käyttäjä ja puhelimeni toimii myös mobiilitukiasemana. Tämä tarkoittaa, että kaikki laitteeni kotona saavat Internet-yhteyden tässä puhelimessa olevasta Telian 4G-liittymästä. Miksi näin, niin alueellani nopein, kätevin ja edullisin ratkaisu. Samalla tietysti kuluttaa akkua ja siinä tämä 6300 milliampeeria tulee tarpeeseen. Tarkistin mobiilikäytön puhelimestani ja keskimäärin data on liikkunut Oukitelin kautta noin 9 gigan verran päivässä. Tämän lisäksi kaikki muu puhelimen räplääminen, niin akku kestää puolitoista vuorokautta. Tämä on loistava suoritus! Aikaisemmat puhelimet 3000 – 4000 mAh akuillaan eivät vaan tähän pystyneet.

Olen tässä nyt käynyt läpi puhelinta, eikä siellä juurikaan moitteita ole löytynyt, vaikka kamera ei olekaan huippu. Tässä alla on pari asiaa, jotka tuovat pientä miinusta laitteesta.

Type-C laturin liian pitkä pää!
K6:n Type-C laturin johdonpää on pidempi, kuin muissa samaisissa latureissa. Tämä myös tarkoittaa sitä, että itse puhelimen laturin reikä on syvempi, jolloin muut kuin paketissa tullut laturin johto eivät kunnolla pysy paikallaan. Ongelma ainoastaan silloin jos sinulla on aikaisemmista laitteista jäänyt Type-C latureita ja haluaisit niitä käyttää. Tässä samalla huomio myös aikaisempiin Oukitel-puhelimiin, joissa Micro USB -laturi. Jos johto ei pysy paikallaan kunnolla, niin se johtuu tästä samasta asiasta, kuin K6:n tapauksessa eli ei vaan yllä. Koolla on tässä tilanteessa väliä!

Kameran linssi:
Kameran linssi tulee ulospäin takakuoresta ja tämä samalla tuo linssille oivat mahdollisuudet naarmuuntua. Tämä ongelma on kyllä suurimmassa osassa älypuhelimia ja en vaan pysty ymmärtämään miksi! Pakkauksen mukana tulee suojakuori, joka kuitenkin poistaa sen ongelman. Toisaalta itse en haluaisi käyttää suojakuorta, kun hallussasi on tyylikkään näköinen älypuhelin. Sama kuin ajaisi Ferrarilla ja vetäisi ajaessa siihen pressun päälle.
--

Loppuun vielä hauska ja käytännöllinen asia, mikä tästä puhelimesta löytyy. Näytön ollessa suljettuna voit nopeasti ruveta nauhoittamaan videota ja ottaa valokuvan.

Videon nauhoittaminen: Paina kaksi kertaa peräkkäin äänenvoimakkuus-painiketta ylöspäin. Video loppuu, kun painat samaista nappia kertaalleen.
Valokuvan ottaminen: Paina kaksi kertaa peräkkäin äänenvoimakkuus-painiketta alaspäin.

Itse ainakin koin, että videon kuvaaminen oli hyvä asia esim. tässä tilanteessa. Ajan autolla ja tulee  mieleen joku hoidettava asia. Kaksi painallusta ja video lähtee pyörimään. Nauhoitan siihen asiani ja se on tallessa. Sitten kun pääsen turvallisempaan paikkaan autonratista, niin voin palata siihen asiaani.
--


Tuomio:
Jos haluat laadukkaan puhelimen, jossa on suuri akku ja erittäin hyvä näyttö, niin Oukitel K6 on sinulle sopiva puhelin. Jos siis valokuvaaminen ei ole älypuhelimesi se ykkösvalintakriteerisi. Valokuvien laatu on keskivertoa ja sitä saa hieman parannettua lataamalla Play-kaupasta jonkun toisen kamerasovelluksen. K6 on tehokas älypuhelin, jossa suuri näyttö saa vastapainokseen suuren akun. Suuri näyttö vie paljon virtaa, jolloin 6300 mAh akku palvelee tätä puhelinta loistavasti.

Kokonaisuutena Oukitel K6 jättää erittäin positiivisen fiiliksen ja enkä varmasti tule olemaan ainut joka tästä tulee tykkäämään. Paras Oukitel itselläni tähän mennessä (aikaisemmat: C5 Pro, U13, U16 ja Mix 2).

Tällä hetkellä Oukitel K6 maksaa e-Villen verkkokaupassa 367 € ja siihen hintaluokkaan löytyy tutumpia puhelinmerkkejä mm.
  • Honor 9 (349 €)
  • Samsung Galaxy S7 (349 €)
  • Nokia 8 (399 €)
  • Sony Xperia XZ1 Compact (399 €)
Noissa kaikissa näyttö on 4,6” – 5,3” joten aivan ei samassa kokoluokassa pyöritä. Sama juttu on myös akun koossa eli noissa vertailun vuoksi näkyvissä puhelimissa akun koot ovat 2700 - 3200 mAh. Esimerkiksi Gigantin verkkokaupasta edullisin 6” puhelin on Huawei Mate 10 Pro ja sillä on hintaa 749 €. Jos haluat ostaa 6” tai siitä isommalla näytöllä olevan puhelimen, niin silloin kannattaa valita joko Oukitel tai Xiaomi.

Jos päädyt ostamaan tämän puhelimen tai jonkun muun puhelimen e-Villen verkkokaupasta, niin kannattaa näppäillä allaoleva alennuskoodi, niin saat 5% alennuksen. Tämä koodi toimii kaikkiin tuotteisiin ja jopa jo alennettuihin

Alennuskoodi: AM5JKJK
--
Alla vielä mainittuna tekniset tiedot, jotka otettu e-ville.com -sivustolta:



Tekniset tiedot:

  • Käyttöjärjestelmä: Android 7.1 (Android 8.0 Oreo päivitettävissä myöhemmin)
  • Näyttö: 6" Full HD 18:9 (1080x2160), Incell
  • Prosessori: 8-ydin MT6763 2.0Ghz
  • GPU: ARM Mali G71 MP2 700MHz
  • RAM: 6GB
  • Sisäinen tallennustila: 64GB
  • Muistikorttituki: Max. 128GB (Vie toisen sim-korttipaikan)
  • Kamera: 21MP + 8MP
  • Etukamera: 13MP + 8MP salama 
  • Vdeo: 4K/30fps
  • Taajuudet:
    • GSM: 850/900/1800/1900MHz
    • 3G: 900/2100MHz 4G:
    • 800/1800/2100/2600MHz
  • 2X Nano SIM, Dual 4G, Dual Standby
  • WiFi: 802.11 a/b/g/n 2.4GHz/5GHz
  • Bluetooth 4.2
  • GPS, Glonass, OTG, E-compass, gyroskooppi
  • Kasvojentunnitus, NFC
  • Sormenjälkitunnistin, takana
  • FM-radio: Edellyttäää kuulokkeiden käyttöä
  • Play kauppa
  • Kielet: Englanti, suomi, ruotsi
  • Liitännät: USB-Type-C, 2x-sim, Muistikortti
  • Akku: 6300mAh (integroitu, 5V3A pikalataus)
  • Mitat: 159x76x10.4mm
  • Paino: 212g (oikea paino on 262 grammaa, jonka itse mittasin)
Paketin tiedot:
  • 1 x Oukitel K6 -puhelin
  • 1 x USB Type-C -kaapeli
  • 1 x Laturi
  • 1 x Kuuloke adapteri
  • 1 x SIMkortti-neula
  • 1 x Suojakalvo
  • 1 x Silikoni takasuoja
Takuu:
2 vuoden suomalainen takuu.
 

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Olvi Iisalmi Puolukka GIN Lonkero

Olvi Iisalmi Puolukka GIN Lonkero

Olvi on lähivuosina kunnostautunut olutpuolella ja nyt he iskevät myös kunnolla Lonkeroidenkin maailmaan. Olvi on tehnyt vuosikausia Lonkeroita, mutta nyt sieltä tulee lonkkua hieman craftimpään suuntaan kaverinaan Helsinki Distilling Company. Olvi Iisalmi Puolukka GIN Lonkero sisältää HDC:n palkittua käsityönä tislattua giniä. Lonkerosta löytyvät puolukat on käsin kerätty pääosin Kainuun metsistä. Kiantaman toimittama puolukkamehutiiviste on 100% luonnontuote, eikä siihen ole lisätty sokeria tai muista säilöntäaineita.


Tää on nyt toinen Lonkerotesti putkeen tässä blogissani. Tämä ei tarkoita, että tästä tulee mikään pelkkä JaskanLonkut -blogi, vaan nyt on pelkkä sattuma! Katsotaan miten Olvin uutukainen toimii!


Valmistaja: Olvi Oyj

Maa: Suomi

Tyyli: Long Drink (ystävien kesken Lonkero)

Voltit: 5,0 %

Fiilikset:

Tuoksu on kuin olisi itse tehnyt puolukoista mehua. Taustalla Ginin tuomaa mausteisuutta ja yrttejä.

Juoma pirskahtelee suussa. Maussa jatkuu sama meininki, joka tuoksussa eli samaan toimivaan lopputulokseen pääsee myös yhdistämällä itsetehtyä puolukkamehua ja hyvää Giniä. Virkistävä tuote kaikin puolin. Itse rakastan puolukkamehua, joten tämä toimii itselläkin, vaikken lonkkuja edelleenkään fanita. Olvin uutuus lonkero on kelpo juoma ja oman lajinsa kärkipäätä. Tämä on paljon sanottuna olutmieheltä.

Mistä: Saatu Olvi Oyj:lta.

Kuvausvekotin: Canon EOS M3






perjantai 9. maaliskuuta 2018

Laitilan Gini Long Drink 5,5 %

Laitilan Gini Long Drink 5,5 %

Suomalaiset juovat melkoisesti tätä harmaata alkoholijuomaa eli Lonkeroa, joten pitäähän se itsekin testata, että mistä tässä on kyse. En nyt lähde sanomaan, että nyt maistaisin ensimmäisen kerran Long Drink -nimistä juomaa, vaan olen niitä juonut lukuisia ja lukuisia. Joskus on sattunut myös niin, että jos vaihtoehtona on ollut hanassa bulkkilager tai Lonkero, niin kyllähän se taittuu Lonkeron puolelle valintani. Oluet on itselleni se ykkösjuttu, mutta kyllä lonkkukin menee alas eikä tarvitse irvistellä. Nyt sitten otan testiin Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Gini Long Drinkin, joka on maitokaupoistakin löytyvä 5,5 prosenttinen versio.


Panimon sivulta poimittua:
”Laitilan Gini Long Drink on London Dry Gin -pohjainen virvoittavan raikas lonkero. London Dry Ginin voimakas, mutta samalla hienostunut katajaisuus yhdistettynä raikkaaseen greippijuomaan lunastaa takuulla odotukset ja peittoaa kilpailijat.

Suositellaan tarjoiltavaksi hyvin viilennettynä.”



Valmistaja: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas

Aineksista: Vesi, sokeri, gin, hiilidioksidi, aromit, happamuudensäätöaine (sitruunahappo), säilöntäaine (kaliumsorbaatti), stabilointiaineet (E414, E445).

Fiilikset:

Tuoksusta tulee mieleen greippilimonaadi. Gin iskee hieman sieraimiin kertoen olemassaolostaan.

Pehmeä ja eikä makeus hyökkäile. Alkoholi tulee esiin ja greippi häilyvämpää tuoksuun verrattuna. Virkistävä Lonkero, joka ei ainakaan tunnu niin sokeriselta, kuin monesti on tullut vastaan. En ole mikään lonkerofani, mutta kyllähän tätä joi. Mieluummin juon oluen, kuin lonkeron, mutta kuitenkin tämä menee vetisen perusbulkkilagerin edelle.


Ostopaikka: K-Supermarket Eväskontti (Joensuu)







maanantai 5. maaliskuuta 2018

Panda Suklaarusinasuklaa

Panda Suklaarusinasuklaa


Pandan Suklaarusina herättää minussa yhden vahvimmista lapsuudenmuistoista, jotka liittyvät herkkuihin. En muista minkä ikäinen olin, mutta maksimissaan 7 -vuotias. Saimme veljeni kanssa tuliaisia laivalta ja se oli sellainen iso rasia Pandan Suklaarusinoita. Äitimme laittoi rasian keittiön yläkaappiin ja sanoi, että sieltä saa sitten karkkipäivänä ottaa muutaman. Itse ajattelin, ettei kukaan huomaa jos sieltä käy pari suklaalla kuorutettua rusinaa maistamassa. Täten kiipesin keittiötasolle ja sieltä urkitin itselleni rasian. Nämä suklaiset herkut sulivat suuhuni ja tarjosivat maun, jonka muistan vielä näin yli 30 -vuotiaana. Hetken päästä kävin taas nappaamassa pari suklaarusinaa lisää ja siitä taas hetken päästä lisää. Seuraavana päivänä taas pari ja pari. Kun sitten karkkipäivä vihdoin koitti, niin kyseisen rasian pohjalta löytyi ainoastaan muutama suklainen rusinaherkku.

Nyt sitten ”muutama” vuosi tuon tapahtuman jälkeen kaupasta löysin Pandan suklaalevyn, joka oli tätä suklaarusinaa. Pakkohan se oli poimia ja kokeilla maistuiko se vielä samalta.



Valmistaja: Panda

Pakkaus: 145 g suklaalevy

Aineksista: Sokeri, rusina, TÄYSMAITOJAUHE, kaakaovoi, kaakaomassa, emulgointiaine (lesitiini), suola, luontainen aromi (vanilja). Maitosuklaassa kaakaota vähintään 30 %. SAATTAA SISÄLTÄÄ PIENIÄ MÄÄRIÄ HASSELPÄHKINÄÄ JA MANTELIA.



Fiilikset:
Maku on vanha tuttu. Lapsuus tästä tulee mieleen. Suussa sulava yhdistelmä hyvää suklaata ja rusinoita. Rusinoita tässä on 25% joka on ehkä liian vähän. Kun puhutaan suklaarusinoista, niin diili on jotain 50:50. Tarkkaa suhdetta en tiedä. Tässä levyversiossa kuitenkin suklaa ottaa yliotteen. No toisaalta kyseessä on suklaalevy, mutta siltikin. Hyvä suklaalevy suklaarusinoiden ystäville. Itse kuitenkin ensi kerralla ostan suklaarusinoita ilman levyä.

Loppuun vielä Pandan suklaarusinamainosvideo vuodelta 1991 ja tämä on todennäköisesti samoja aikoja, jolta alun muistonikin on:
Panda suklaarusina -mainos (1991)

Ostopaikka: S-Market Niinivaara (Joensuu)

perjantai 2. maaliskuuta 2018

Estrella Linssisipsi Tilli & Ruohosipuli

Estrella Linssisipsi Tilli & Ruohosipuli

Kauppareissulla silmiini pisti uusi sipsipussi, jossa luki isolla LINSSISIPSI! Eilisiltainen loistava itsetehty linssikeitto palautui mieleeni ja poimin pussillisen mukaani. Vasta kotona rupesin tarkemmin katsomaan, että mitä ostinkaan. Kyseinen linssisipsipussillinen on maustettu tillillä ja ruohosipulilla. Pussissa lukee, että sisältää 40 % vähemmän rasvaa, kuin samaisen valmistajan perunalastut. No tuo on kyllä positiivinen asia, koska sitä rasvaa tulee kaikkialta. Sitten pussissa lukee, että kyseinen tuote sopii vegaaneille. Ei tarkalleen tiedä, että miten nämä vegaanihommat menee, joten millä tavalla tavalliset perunalastut ei ole vegaaninen tuote. En siis tiedä, joten jos jollain on tästä tietoa, niin mielellään kuulen ja opin uutta. Vai onko tässä vaan haluttu tämä asia nyt tuoda kaikkien tietoon, jota ei ole perunalastuissa käytetty markkinointikikkana? Allergiatiedoista sen verran, että saattaa sisältää jäämiä maidosta.

Valmistaja: Estrella AB

Pakkaus: 110 g

Aineksista: Linssijauho (38%), maissijauho, riisijauho, auringonkukka-/ rapsiöljy, mausteet (maltodekstriini, sipulijauhe, suola, sokeri, hiivauute, hapot (maitohappo, sitruunahappo), valkosipuli, persilja, tilli, ruohosipuli, tilliuute, luonnollinen aromi), maissitärkkelys, perunatärkkelys, viherpippurijauhe.




Fiilikset:
Erittäin rapea ja hieman ilmava raksu. Makuna linssiä ei kyllä tunnista. Tilli & ruohosipuli tuovat mieleen kilpailijan Taffelin Kartanon perunalastujen sen tilli & kermaviili -version. Siihen kun liitetään samanlainen rapsakkuus, niin kyllä maistuu. Maistuu jopa paremmalta, koska vähäisempi rasva tuntuu selkeästi, eivätkä nämä ole sellaisia pelkkiä öljylastuja. Harvoin ostan sipsejä, mutta tästä saattaa hyvinkin tulla se sipsipussi, jonka puoleen käännyn seuraavankin kerran kun sipsittää.

Ostopaikka: K-Supermarket Eväskontti (Joensuu)

Hinta: Parisen euroa tais olla